Pro Golf -lasit vs. Piilarit - Golffarin valinta on?

Olen käyttänyt (joutunut käyttämään) silmälaseja jo jostain ala-asteelta saakka, joten niiden käyttö tulee melko luontaisesti - paitsi urheillessa ja golffatessa. Pelatessa golfia olen pitkään päätynyt siihen, että piilarit on the way to go. Tässä taustalla on ollut se, että yleensä golfissa haluan pitää aurinkolaseja tietyn värisillä linsseillä ja myös mahdollisuuden vaihtaa laseja tarvittaessa tai olla ilman.

Piilareiden käytössä on myös omat haasteensä mm. se, että niillä en ainakaan itse saa parasta mahdollista näön tarkkuutta kun miinukset ovat suuria ja samalla ne ärsyttävät silmää erityisesti näin keväällä kun siite- ja katupölykausi on pahimmillaan.

Vahvuuksilla varustettujen aurinkolasien hankintaa on siis oikeastaan estänyt se, että Suomessa on ollut huonosti tarjolla juuri golfiin tarkoitettuja laseja. Mutta, bongasin Suomalaisen yrityksen Piiloset, jotka on tuonut markkinoille Ololinssien tuetebrändin alla ProGolf® -linssit, jotka on nimenomaan suunniteltu golfiin!

Toki nyt tämä täytyi testata ja kävin Turun Optiikassa, joka löytyy näppärästi meidän alakerrasta, “Fittaamassa” itselle Golfaurinkolasit vahvuuksilla! Laitoin lasit testiin ja pyrin vertaamaan niitä juuri piilareiden käytön kanssa. Kehykset ovat Ray Banin ja linsseiksi tuli siis OloLinssien ProGolf® -linssit.

Testi kierros pelattiin Kankaisten Golfissa Maskussa kelin ollessa erittäin kirkas ja aurinkoinen. Normaalisti pelatessa käytän ruskeita linssejä tai Oakleyn Jawbreaker violettejä linssejä. Ensimmäisiä erityisesti aurinkoisella ja jälkimmäisiä kirkkaalla mutta pilvisemmällä säällä.

Heti ensimmäisenä huomiona oli selkeästi näön tarkkuus ja selkeys, sillä laseilla pystytään tekemään tarkempi näönkorjaus kuin piilareilla, varsinkin hajataitteisuuden osalta. Piilareilla tämä on käytännössä hankalampaa. Ainakin itsellä piilarit tuppaavat myös liikkumaan silmissä hiukan, joka vaikeuttaa tarkkaa näkemistä aika ajoin. Tämä oli heti selkeä plussa ProGolf® -linssien puolesta. Toinen asia, jonka huomasin nopeasti oli se, että silmien oli paljon helpompi olla, sillä rasitus silmille on vähäisempi kun piilareita ei tarvita.

Erityisesti aurinkoisella säällä ProGolf® -linssien väri on erittäin toimiva ja mm. greenien luku ja pallon seuraaminen lyönnin jälkeen toimii mainiosti sillä linssi parantaa kontrasteja selvästi. Ainoa haaste, jonka huomasin oli se, että hetkellisesti auringon mennessä pilveen, ruskea linssi vaati hiukan totuttelua mutta homma toimi silti erittäin hyvin.

Tämä on itselle erittäin tärkeä seikka sillä käytännössä kaveri voi aina katsoa pallon perään mutta tulos tehdään greenillä. Piilareissa ärsyttää erityisesti juuri tuo, että niitä ei ole käytännössä koskaan tehty omille silmille. Eli linssien vahvat puolet tulevat esille selkeästi griinillä. Oman tasoituksen (2,8) tiputtaminen ei nimittäin enää onnistu vain rangella palloja löymällä, joten griinityöskentely täytyy toimia.

Putatessa linssien ruskea väri toimii hyvin sillä se lisää kontrastia

Haasteita ei suuremmin ollut tuon kirkkauden muuttumisen lisäksi ja senkin pystyy tarvittaessa blokkaamaan sillä, että ottaa mukaan normaalit lasit, joita voi käyttää hämärällä tai todella pilvisellä säällä.

Toki myös paperilla ammattilaisen tekemät linssit tuovat etuja kuten: 100% UV-suoja ja sinivalosuoja, Optisesti normaaleja aurinkolaseja parempi MR8-linssimateriaali ja se, että nämä voi tehdä myös monitehona (Joka ei vielä itsellä ole tarpeen). Nämäkin meinaavat usein unohtua jos käytämme parin euron markettilaseja.

Itselle golffarina on erityisen tärkeää, että puttaaminen luonnistuu, sillä pienikin heitto tai virhetaitto merkitsee. Muutoin tärkeintä on mukavuus ja istuvuus, jotka saa aina paremmaksi kun lasit “fitattu” itselle sopivaksi.

Yhteenveto voin sanoa, että vaikka uudet linssit toimi mainiosti, piilarit ei vielä lennä roskiin asti. ProGolffit® tulee siis jäämään omaan bägiin, ei jokaiselle kierrokselle tai valo-olosuhteisiin, mutta ehdottomasti aurinkoisille ja kirkkaille keleille sekä alkukauteen, jolloin piilareiden käyttö on itselle hankalampaa. Vahvuuksilla olevien lasien käyttö on myös huomattavasti helpompaa kuin piilareiden jatkuva räplääminen.

Sisältö on tuotettu yhteistyössä Piilosetin kanssa!



Previous
Previous

Pelaan 30 kenttää 30 päivässä Suomen päästä päähän

Next
Next

Garmin Fenix 7X vs. Oura Älysormus - Kahden vuoden käyttökokekemukset